”Vertaistuki ja muiden kuunteleminen on tärkeää” – Starttiryhmäläisten oivalluksia

Kuluneen vuoden aikana Ähky-hankkeessa on järjestetty yhteensä 10 Starttiryhmää, joista saatu palaute on ollut todella positiivista. Starttiryhmäläiset ovat kertoneet ryhmän antaneen uusia työkaluja sekä uutta näkökulmaa oman hyvinvoinnin tarkasteluun ja tasapainoisempaan syömiseen suuntaamiseen. Ryhmästä saatu vertaistuki on antanut lohtua ja toivoa tulevaan, sekä tunteen siitä, ettei ole asiansa kanssa yksin. Keräsimme tähän blogipostaukseen Starttiryhmäläisten oivalluksia ryhmästä.

Starttiryhmäläisten oivalluksia

Saimme eräältä ryhmältä luvan jakaa heidän kokemuksiaan Starttiryhmän aikana nousseista oivalluksista, ajatuksista ja keinoista, jotka ovat tuoneet apua toipumiseen. Tässä Starttiryhmäläisten oivalluksia:

”Säännöllinen ruokarytmi auttaa”

”En ole yksin, vaan moni kärsii samasta ongelmasta”

”Vertaistuki ja muiden kuunteleminen on ollut tärkeää”

”Olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoa, sitä milloin olen kylläinen”

”Luvan antaminen itselleen auttoi. Jos tulee pakottava tarve ahmia, voin sen tehdä. Tämä ajatus on vähentänyt ahmimisen tarvetta”

”Menneet syömiset ovat menneitä, tämä hetki riittää”

”Omaa asennoitumista voi muuttaa, mennyt syöminen on mennyttä, katseen voi suunnata eteenpäin”

”Tässä hetkessä elämistä ja olemista”

”Olen oppinut tunnistamaan tunteita, jotka johtavat repsahtamiseen”

”En syö enää niin herkästi tylsyyteen”

”Kerralla ei tarvitse syödä koko juustopakettia, riittää muutama siivu, kyllä se juustopaketti siellä jääkaapissa odottaa”

Ähky-hankkeen toiminta syksy 2021 – kevät 2022

Ähky-hanke aloitti toimintansa keväällä 2021, ja ensimmäiset Starttiryhmät hallitsemattomasta syömisestä kärsiville käynnistyivät elokuussa 2021. Ryhmistä yhdeksän oli Starttiryhmiä ja yksi Miesten Starttiryhmä. Vuoden aikana on myös käynnistetty Jatkoryhmätoiminta sekä Vertaistukiohjaajakoulutukset, joihin halukkaat Starttiryhmäläiset ovat voineet jatkaa aloitusryhmän jälkeen.

Syksyn Starttiryhmät

Starttiryhmätoiminta jatkuu taas elokuusta alkaen. Tietoa tulevista ryhmistämme löydät nettisivuiltamme: https://ahky.fi/apua-hallitsemattomaan-syomiseen/. Ryhmiin ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa: https://toimiva.verkkokurssitehdas.fi/.

Lämpimästi tervetuloa ryhmään!