Kaksi vuotta sitten kirjoitin blogitekstin otsikolla ”Aiheuttaako ultraprosessoitu ruoka ruokariippuvuutta? Ultra-processed people -kirjan herättämiä ajatuksia.” Sittemmin ultraprosessointi-sana on vilahdellut tasaisin väliajoin mediassa, eikä vähiten siksi, että arvostettu tiedelehti Lancet julkaisi viime syksynä juttusarjan ultraprosessoidusta ruoasta ja sen merkityksestä ihmisen terveydelle. Ravitsemusasiantuntijamme Riikka avasi tätä tutkimuskatsausta ÄHKYn blogissa heinäkuussa.
Voin edelleen allekirjoittaa parivuotiset ajatukseni, mutta halusin vielä tarttua hivenen herkkään aiheeseen, jonka äärellä kiertelin tuolloin ja jossain määrin kiertelen edelleen. Miten tutkimustieto ultraprosessoidusta ruoasta asettuu syömishäiriöiden kontekstiin? Eikö puhe ultraprosessoidusta ruoasta väistämättä ole jossain määrin arvottavaa? Ja jos näin on, miten saamme sen yhteensovitettua syömishäiriösensitiivisen ajatuksen kanssa, että ruokia ei ole hedelmällistä jakaa ”hyviin” ja huonoihin”?
Korostan aina, että monelle on tärkeää opetella mahdollisimman neutraalia suhdetta ruokaan, erityisesti jos ihmisellä on syömishäiriötaustaa. Kiellot, rajoitukset, laihduttaminen ja kärjistyneen mustavalkoinen ajattelu voivat johtaa vakavasti häiriintyneeseen ruoka- ja kehosuhteeseen. Siksi olen varovainen aiheesta puhuessani. Jos aihe triggeröi, on parasta keskittyä siihen, mikä itselle toimii ja tuntuu turvalliselta.
Mutta entäpä tutkimustieto siitä, että pitkälle prosessoidut, energiatiheät ja ravintoköyhät ruoat aiheuttavat monenlaisia pulmia? Tyypillinen vastaus tässä kohtaa on, että myös nämä ruoat kuuluvat osaksi monipuolista ja joustavaa ruokavaliota, mutta ne kuuluvat ruokapyramidin huipulle; niitä sopii siis syödä kohtuullisesti ja silloin tällöin.
Mikä tässä sitten on ongelma?
Ongelmaa ei välttämättä ole – paitsi silloin, jos satut kuulumaan siihen ihmisryhmään, jonka aivojen palkitsemisjärjestelmässä nämä ruoat aiheuttavat tavallista voimakkaamman reaktion. Tätä ilmiötä tutkitaan ruokariippuvuutena, ja näyttäisi siltä, että se on ilmiönä erillinen suhteessa diagnostiset kriteerit täyttäviin syömishäiriöihin. Tästä on puhunut mm. ruokariippuvuustutkimuksen pioneeri Ashley Gearhardt1. Myös lihavuuden hoidon Käypä hoito -suosituksessa jäsennetään ruokariippuvuuden ja syömishäiriöiden yhtäläisyyksiä ja eroja.
Kun tietynlaisen ruoan riippuvuuspotentiaaliin lisätään vielä muut mahdolliset riippuvuuksille altistavat riskitekijät, kuten lapsuuden haitalliset kokemukset ja traumat, nepsypiirteet tai mielenterveyden haasteet, ollaan usein jo varsin haastavan tilanteen äärellä.
Once you pop, you can’t stop
On fakta, että elintarviketeollisuuden etu on tehdä ruoasta mahdollisimman maistuvaa. Tätä ei edes yritetä peitellä: monia tuotteita mainostetaan iskulauseilla, joissa hehkutetaan niiden täydellistä vastustamattomuutta. Tyypillisesti nämä tuotteet ovat koostumukseltaan pehmeitä ja nopeasti pureskeltavia, joten niitä on lähes kenen tahansa helppo syödä huomaamattaan suuri määrä kerralla.
Erityisen hankalaa tämä on ihmisille, jotka tunnistavat itsessään ruokariippuvuuden piirteitä. Emme ole samalla viivalla sen suhteen, miten koukuttaviksi tietynlaiset ruoat koetaan. Siksi hyvää tarkoittava neuvo syödä kohtuullisesti ja silloin tällöin ei kaikkia auta. Päinvastoin – se siirtää helposti kaiken huomion elintarviketeollisuuden toimintalogiikasta ihmisen omalle vastuulle. Ruoasta tehdään mahdollisimman maistuvaa ja koukuttavaa, sitä markkinoidaan aggressiivisesti ja sijoitellaan kaupoissa paraatipaikoille, mutta silti on rationaalisen ihmisen omalla vastuulla tehdä järkeviä valintoja ja kuluttaa kohtuudella. Ei tunnu reilulta.
Miten ultraprosessoituun ruokaan sitten pitäisi suhtautua?
Kirjoitin kaksi vuotta sitten: ”Mustavalkoinen jako ”hyviin” ja ”huonoihin” ruokiin soveltuu elämän monitahoisuuteen yleisesti ottaen varsin huonosti.” Olen edelleen pääpiirteittäin samaa mieltä, mutta samalla ajattelen, että meidän on voitava puhua pitkälle jalostetuista korkean palkitsevuusarvon ruoista myös rehellisen kriittisesti. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan: kaikki ruoka ei ole terveyden ja hyvinvoinnin kannalta yhtä hyvää, tästä tuskin on erimielisyyttä. Miksi meillä muuten edes olisi ruokapyramideja ja ravitsemussuosituksia?
Onko tämä syyllistävää moralisointia?
Elintarviketuotantoa on voitava tarkastella kriittisesti ilman, että yksittäisiä ihmisiä syyllistetään. Jos ostan kaupasta tuotteen x, jota voisi kutsua pitkälle jalostetuksi superherkuksi, niin ei se ole moraalisesti tuomittavaa, eikä minun tarvitse mitenkään hyvitellä tai kompensoida tätä tekoa. Voin syödä sen hyvillä mielin, ja se siitä.
Mutta yhtä lailla kuin minulla on oikeus ostaa tuo tuote, on minulla oikeus jättää ostopäätös tekemättä. Välillä kuitenkin tuntuu, että ”oikeanlaiseen” ruokavalioon ikään kuin pitäisi kuulua ihan kaikki. Mitään ei saa rajoittaa, mistään ei saa kieltäytyä. Tämä johtuu varmasti siitä, että liian rajoittavat ruokavaliot ovat oikeasti iso ongelma. Tarvitsemme ehdottomasti säännöllistä, monipuolista ja joustavaa syömistä, se on kaiken kulmakivi. Mutta voisiko joustavuudessakin kunnioittaa ihmisten yksilöllisyyttä? Jos syömishäiriöt ja ruokariippuvuus ovat ilmiöinä osittain erilaisia, on tärkeää pitää mieli avoimena uudelle tutkimustiedolle.
Viekö keskustelu väärille urille?
Joskus pohdin, viekö keskustelu ultraprosessoidusta ruoasta huomiota liiaksi pois muista hallitsemattoman syömisen taustalla olevista juurisyistä ja riskitekijöistä, erityisesti mitä tulee syömisen psykologiaan. Saman voisi sanoa laihdutuslääkkeistä. Ehkä näin välillä tapahtuukin, mutta se ei poista suolistohormonien ja ruokaympäristömme merkittävää roolia kokonaiskuvasta. Altistavat tekijät ja juurisyyt ovat moninaiset ja monimutkaiset, mutta uuden tutkimustiedon myötä ymmärryksemme kasvaa koko ajan. Ja sitä myöden syömisen kanssa kamppailevien ihmisten syyllistäminen toivottavasti vähenee ja he saavat apua.
Ja uudesta tutkimustiedosta puheenollen…
Tämä on yksi tärkeä syy sille, miksi Toimiva ry järjestää tänä syksynä Suomen ensimmäisen ruokariippuvuusseminaarin! Tervetuloa kuulolle <3
-Liisa
Kirjoittaja on ÄHKY-toiminnan riippuvuusasiantuntija Liisa Kiilunen.
1 Can You Be Addicted to Food? With Ashley Gearhardt, PhD: https://www.youtube.com/watch?v=puAy_9XVAtw