Minua pyydettiin kirjoittamaan teksti omasta polustani eli ns. vieraskynäkirjoitus, joka onkin minun ensimmäinen laatuaan. Olin tästä pyynnöstä hyvinkin otettu ja mietin, mitä haluan teille sanoa ja kertoa. Kirjoitukseni käsittelee mm. painonhallintaa ja lihavuusleikkauksen jälkeistä elämää omasta kokemuksestani. Joten, tässä minun tarinani!
Olen Ulla-Sofia Brandt, 60 vuotta nuori nainen Vantaalta. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut taiteesta ja kaikesta näkemästäni, joka puhuttelee. Minulla on hyvä valokuvamuisti, joka on vienyt eteenpäin jopa koulussa kokeissa. Näen itseni lapsena ja nuorena, pitkänä ja erilaisena, kuin muut. Olin aina luokan pisimpiä ja vanhojen tansseissa lukiossa en saanut poikaparia tansseihin, koska minulle ei löytynyt paria. En ollut ylipainoinen, mutta slangikielellä olin ”skrode”, eli sellainen vähän isoluinen, kömpelökin ja hitaasti liikkuva. Pelasin koripalloa ja valmensinkin minityttöjä, mutta en ollut kentän pallon nopea kuljettaja vaan enemmänkin pallo koriin -heittäjä.
Teinivuosina olin poikatyttö, ajoin autolla lujaa ja kilpailin poikien kanssa kuka uskaltaa ajaa lujempaa kurveissa. Olin silloin hyvinkin normaalipainoinen, vaikkakin silloin myös äitini kanssa kävin Painonvartijoissa ja yritin laihduttaa, koska kömpelyyteni ja isokokoisuuteni antoi ymmärtää, että pitää pudottaa painoa.
Sain kaksi lasta, joiden jälkeen painoni alkoi huimasti nousta. Olin kotona lasten kanssa ja poikani sairastuessa vakavastikin, painoni alkoi huimasti kohota. Edelleen laihdutin ja kokeilin kaikki mahdolliset dieetit, kuten kaalisoppa ja se Painonvartijat. Olin loistava pudottamaan painoa, mutta sitten kun se 15 kiloa ja enemmänkin oli lähtenyt, tuli tuplasti takaisin kilot. Monella tämä tilanne on sama.
Vuonna 2011, ystävättäreni sairastui ja kuoli syksyllä. Hänellä oli kaksi teinipoikaa, joille hän oli yksinhuoltaja sekä aikuinen tytär, jolla kaksi lasta. Hän lähti liian aikaisin 47-vuotiaana. Sen vuoden, kun hän sairasti toisen kerran rintasyöpää, lihoin minä noin 20 kiloa. Kun ystäväni lähti syyskuisena päivänä, hain minä itselleni apua jo seuraavana päivänä. Päätin, että alan pitää itsestäni parempaa huolta ja etsin apua.
Keväällä 2012 löysin vihdoin Eiran sairaalan ja soitin sinne sairaanhoitajalle. Itkin hysteerisesti koko puhelun ajan, kuuntelihan vihdoin joku minua ja sanoi, että hän auttaa minua ja kaikki on hyvin.
Mutta mitä tarkoittaa normaali paino? Tätä ole usein miettinyt. Onko normaalipaino, se minkä terveysalan asiantuntijat määrittelevät, vai onko se missä painossa henkilön on hyvä olla?
Kesällä 2012 minulle tehtiin vatsalaukun ohitusleikkaus ja sen jälkeen alkoi paino vihdoin laskea. Näin itseni uudessa valossa. Olin ikään kuin uusi ihminen ja sain energiaa valtavasti. Laihduin vuoden aikana 50 kiloa, yhden pienen ihmisen verran. Lähtöpainoa minulla olikin sitten kolmen ihmisen verran. Sanotaan, että jos saa leikkauksen jälkeen puolet ylipainosta pois, on leikkaus onnistunut. Minä en ole koskaan sitten teinivuosien ollut ns. normaalipainoinen, eikä minusta vieläkään sellaista koskaan tule.
Mutta mitä tarkoittaa normaali paino? Tätä ole usein miettinyt. Onko normaalipaino, se minkä terveysalan asiantuntijat määrittelevät, vai onko se missä painossa henkilön on hyvä olla? Minusta liian paljon näkee keskustelua siitä, että leikkaukseen hakeutuva henkilö sanoo tavoittelevansa määrättyä painoa ja lääkärin kanssa on sovittu jokin kilomäärä. Mitä jos tätä ei saavuta? Onko silloin henkilö epäonnistunut? Vai onko lääkäri antanut väärän kuvan asioista? Tuleeko herkästi masennuttua, kun koetaan olevansa epäonnistunut ja vertaillaan laihtuneilla kilomäärillä muihin? Itse puhun paljon kehorauhasta ja kehopositiivisuudesta ja yritän muistaa saman myös itseni kohdalla. Peilikuvalleni kauniisti puhumista olen harjoitellut ja sitä soisin myös muille.
Vuonna 2017 aviomieheni menehtyi syöpään täytettyään 50-vuotta. Ellei minua olisi lihavuusleikattu aiemmin, olisin uskoakseni syönyt suruuni koko sen lähes kahden vuoden ajan, jonka mieheni sairasti. Sain samana vuonna lähetteen roikkoleikkaukseen, kun vatsani ihopoimun alle tuli jatkuvasti ihottumaa ja se tulehtui, sekä rinnat roikkuivat napaani saakka. Leikkaus tehtiin sitten loppuvuodesta 2017 kun sain ensin saattaa mieheni hautaan ja vasta sen jälkeen jälleen hoidin itseäni. Voisi melkein sanoa, että näiden kuolemien jälkeen olen aina hakeutunut ottamaan itselleni jotain apua, kun olen ensin antanut muille elämäni joksikin vuosiksi. Minulle siis tehtiin abdominoplastia ja reduktioplastia jossa kolme kirurgia leikkasi 3,5 kiloa pois ylimääräistä nahkaa vatsastani ja rinnoistani. Olin niin onnellinen, sain DD rintojen tilalle B rinnat, ja voin olla jopa ilman liivejä.
Lihavuusleikkauksestani on siis nyt jo kesäkuussa 13 vuotta. Voin edelleen hyvin, huolehdin siitä, että saan tarvittavat ravintoaineet ja vitamiinit säännöllisesti. Näiden huolehtiminen on normaali rutiini. Olen saanut takaisin muutamia kiloja ja se on ihan normaalia. Sanotaan, että kaksi ensimmäistä vuotta auttaa leikkaus, jonka jälkeen kiloja tulee herkemmin takaisin. Minulla tämä kesti lähes 10 vuotta ennen, kun alkoi tulemaan kiloja lisää. Tarkkana saa edelleen olla ja katsoa mitä ja milloin syö, mutta laihduttaa kuurilla ei enää suositella.
Olen sitä mieltä, että oma pää täytyy olla siihen valmis, kukaan ei voi pakottaa leikkaukseen vaan siihen täytyy olla henkisesti ja fyysisesti valmis.
Minulta usein kysytään, että kadunko jotain? Kyllä, kadun sitä, etten lähtenyt leikkaukseen aikaisemmin. Mutta olen sitä mieltä, että oma pää täytyy olla siihen valmis, kukaan ei voi pakottaa leikkaukseen vaan siihen täytyy olla henkisesti ja fyysisesti valmis. Käyn paljon puhumassa eri tahoille polustani ja kannustan aina tekemään omat ratkaisut oman kehon suhteen.
Olen ollut vuodesta 2012 LILE ry jäsen ja vuodesta 2016 olen ollut hallituksessa mukana. Ensin olin sihteerinä ja viimeiset neljä vuotta olen ollut hallituksen puheenjohtaja. Olen myös Suomen lihavuustutkijat ry hallituksen asiantuntijana sekä teen yhteistyötä yhdistyksen nimissä monella eri toimijalla. Syksystä 2025 olen saanut kunnian liittyä uutena jäsenenä ÄHKY-toiminnan ohjausryhmään.
– Ulla-Sofia –
LILE ry on vuonna 2010 perustettu yhdistys, joka ajaa lihavuusleikkaukseen hakeutuvien ja leikkauksen läpikäyneiden asiaa valtakunnan tasolla ja lisäksi tarjoaa vertaistukea jäsenilleen.