Halu ymmärtää omaa tilannetta johti Hannan toipumisen tielle – kokemustarinoita hallitsemattomasta syömisestä

Metsän keskellä tie ja auringon kajastus

Hallitsematon syöminen on vaikuttanut monin tavoin Hannan* hyvinvointiin ja terveyteen. Terveydenhuollossa ei kuitenkaan ole Hannan kokemuksen mukaan otettu riittävästi huomioon haitallisen liikasyömisen yhteyttä hänen terveysongelmiinsa. Lopulta halu ymmärtää omaa tilannetta johti Hannan etsimään tietoa hallitsemattomasta syömisestä sekä ohjasi toipumisen tielle. (*nimi muutettu)

Hallitsematon syöminen voi ilmetä arkisessa elämässä eri ihmisillä eri tavoin. Yhteistä hallitsemattomasta syömisestä kärsiville on toistuva hallinnan tunteen menetys syömisen yhteydessä sekä vaikeus lopettaa haitallista syömistä kielteisistä seurauksista huolimatta.

Ähky-hankkeessa yksi tavoitteistamme on lisätä hallitsemattoman syömisen tunnettuutta. Tässä postaussarjassa esittelemme tosielämän henkilöiden kokemuksia hallitsemattomasta syömisestä.

”Pidän maistuvasta, hyvin valmistetusta, kauniisti esille laitetusta ja viehättävässä miljöössä syödystä ruuasta. Yhdessä läheisten kanssa nautittu rauhallinen ruokailu on parasta yhdessäoloa. Myös yksin ruokaillessa katan pöydän sievästi ja lisään hyvää tunnelmaa esim. sytyttämällä kynttilän.

Iltaisin minuun iskee levoton olo. Käyn kymmeniä kertoja keittiön kaapeilla, niin jää- kuin keksikaapilla, hakemassa herkkuja, jäätelöä, nakkeja ja kaisersalaattia. Ahmin niitä hallitsemattomasti suoraan paketista siihen asti, kun oma oloni on kuin ilmapallo tai kaapeissa ei ole enää mitään minua sillä hetkellä miellyttävää.

”Tiedän kokemuksesta, että iltaähkyn jälkeisestä yöstä tulee huono. Nukun levottomasti, vatsassani vääntää ja kehon kivut vaivaavat. Siitä huolimatta mätän itseni täyteen ruokaa.”

Jos illalla levottoman olon iskiessä ruokakaappien sisältö ei miellytä, on pakko päästä kauppaan. Kaupassa kerään ostokset pulla-, keksi- ja karkkihyllyiltä sekä haen kylmähyllystä nakkeja ja kaisersalaattia. Poistun mieluiten itsepalvelukassan kautta, ja kotiin päästyäni syön kaiken ostetun kerralla. Nämä impulsiiviset kaupassakäynnit sujuvat nopeasti ja automaattiohjauksella. Järki on pudonnut pelistä pois.

Olen istunut usein lääkäriä vastapäätä ja ylipainoni on ollut näkyvää. Ensin diagnosoitiin masennus, johon ehdotettiin mielialalääkitystä. Sitten rasvamaksa ja yhdellä lauseella suositus laihduttaa. Puhuttiin kolesterolilääkityksestä. Sitten paikallisesti vaihtelevat nivel- ja lihaskivut.

“Kipupäiväkirjassa ilmeni kipujen selvä yhteys ilta-ahmimiseen sekä sokeria ja vehnää sisältäviin ruokiin. Sain reseptin vahvempiin kipulääkkeisiin.”

Vuosia sokeriarvoni olivat muutaman desimaalin yli raja-arvon. Normaali, joten siitä ei puhuttu sen enempää.

Puhumattomuus ja puuttumattomuus ylipainooni antaa minulle ikään kuin luvan jatkaa samaan malliin. Itseä ja muita jatkuvasti pettävät selitykset jatkuvat.

Voin jatkaa herkkujen syömistä saadakseni elämääni mielihyvää – enhän tupakoi tai juo viinaa, eikä parisuhdettakaan ole.

Kukaan ei ole minulle suoraan rehellinen. Aikuiset lapseni kieltävät minua puhumasta lihavuudestani, koska minun pitää antaa malli oman kehon hyväksymisestä sellaisena kuin se on.

Ylipaino ja kaikki siihen liittyvät rajoitteet – kömpelyys, puuskuttaminen, vaatteet – hävettävät. En pidä lihavasta kehostani.

“Tunnen syyllisyyttä tahdonvoiman puutteesta. Eristäydyn kotiin. Korona antoi hyvän syyn kotiin eristäytymiselle.“

Tietenkin olen haavoittuva, mutta en saa vapautta enkä tilaa toipumiselle enkä elämäntapamuutokselle, jos kukaan ei puhu lihavuudesta sen oikealla nimellä.

Pari kuukautta sitten minulle tuli jokin raja vastaan, ja uhma ajoi minut itse hakemaan tietoa ja ymmärrystä tilanteeseeni. Tunnustin hallitsemattoman syömisen ja siitä johtuvan ylipainon ydinongelmaksi.

Olen lukenut upeita kirjoja aivotoiminnasta, ravitsemustieteestä, tahdonvoimasta – kuinka paljon tietoa onkaan – ja selannut aiheeseen liittyviä nettisivuja. Netistä bongasin Ähky-hankkeen sivut. Ilokseni huomasin, että minulla on mahdollisuus osallistua verkkovälitteiseen vertaisryhmään. Minun ei tarvitse onnistua yksin. Saan tukea samanlaisessa elämäntilanteessa olevilta.

Jatkan itseeni, omiin tapoihin ja konkreettisiin käytännön vaihtoehtoihin tutustumista. En tunnista omaa hallitsematonta syömistäni tunne- enkä lohtusyömiseksi. Tällä hetkellä ajattelen omaa hallitsematonta syömistä toiminnallisena riippuvuutena eli addiktiona. Olen matkalla itseeni ja uusiin minulle suotuisimpiin toimintatapoihin.”